| Haha tytöt tekkee biisejä.. |
| Verneri ja Pumba ja kamu syö pitsaa onnellisena |
![]() | |||
| Mammat valmiina bailaamaan |
Yllä olevat kuvat siis lauantailta, jolloin istuskeltiin iltaa Töölöössä Evan kanssa ja saatettiin pari hassua drinkkiäkin tehrä. Kävästiin myös yhillä tavastialla, sekä motelletissa. Hassu ilta, oivoi!
Sitten vapputunnelmiin. Sama paikka eri päivä ja erit juomat, haha! Olin itse töissä kuuteen saakka ja juoksentelin pikaisesti jälleen Töölööseen kassit kilisten. Kemut pystyyn! En tajunnu, että en käyny tänä vappuna ulkosalla ollenkaan tai siis puistoissa, MIKSI? Oli vielä niin hyvä ilmakin. Tyhmää! No mutta ensi vuonna sitten.
![]() |
| Haha bussi kekeen ja menox! |
![]() |
| Yritin olla heilumatta mutta ei onnistunut.. |
Ilta päättyi monen mutkan kautta Motelettiin ehkä puoleksi tunniksi ja sitten päätettiinki jo ottaa suunnaksi kodit. Haha miten tylsää? Me päädytään aina Evan kanssa aikaisin kotiin. Mamiksia! Vanhoja ja rupsahtaneita seinäruusuja ku ollaan. No mutta eni vei ilta oli hauska ja tapahtumarikas.
Heräilin yöllä ja aamulla tunnin välein siispä olen vieläkin yöpaidassa kotona. Kävin koirienki kanssa lenkeillä yöpaidassa. laitoin pitkän takin ja pidin sormet ristissä, etten jäis autonalle tai törmäis keneenkään tuttuun, ettei kukaan vaan näe mun raitayöpaitulia, jossa on nalle puhin kuva. Oli mulla legginssit jalassa, ei huolta! Mutta silti...... Nyt olisin sen poikaystävän tarpeessa. Se vois tuua karkkia ja herkkuja ja pittäis mulle seuraa, ettei tarvis yksin möllötellen kattella telkkua ja purra kynsinauhoja.
Mites teijän vappu? Minkälaiset feelingit oli tännää aamulla? Mua harmittaa, etten heränny aamulla brunssille, vaikka olin luvannu. Mälsä toveri! No ainaki koirilla on ollu hauskaa ku ne on saanu kiusaa mua. Ensin Elli jyrsii varvasta ja Elmo makaa kaikki tassut suorana mun selän päällä. Äskön yritin alkaa kattoo uusinta Gossip Girlin jaksoa, nii ei siitä tullu mitään ku toinen toveri istu läppärin takana ja raapi tassulla aina läpän kiinni ja toinen jyrsi niin riemuissaan luuta, että koko talo varmaan kuuli sen mäiskytyksen. Ihanaa! No oikeasti on nuo ihania tyyppejä ja kuolisin tylsyyteen jos mulla ei olis nuita papanoita. Lupasin viedä ne vielä pitkälle lenkille tänä iltana ja iltapalaksi ne saa jotain hyvvää :--) Jos saisin nukuttua ensi yön sitten makoisasti. Ehkäpä!!
Heiiii kivaa vappuu vielä ja mukavaa alkavaa viikkoa!
<3: Papu



Voii, oot niin kaunis ! (:
VastaaPoistaÄrsyttää kun postast niin harvoin..höh
VastaaPoistaoot ihana esimerkki siitä et ei tarvitse olla langanlaiha näyttääkseen hyvältä:)
VastaaPoistaMitä ihmettä Pauliina on normaalin ihmisen kokoinen, eikä mikään ylipainoinen! More To Love on erikseen!
VastaaPoista